Hyppää pääsisältöön

Laatuverkostot siirsivät tempauksen syksyyn pandemian takia

Kategoria:
Uutiset
Tagit:
Lihavuus

 

Kevennä kivasti
Painonhallinta- Kevättempaus 2020 - Conmedic

Valtimotautien ehkäisyn ja Työterveyshuollon laatuverkostoissa valmistauduttiin vuoden 2020 Kevättempaukseen. Tempauspäiväksi suunniteltu 24.3. siirtyy syksyyn pandemian takia. Nyt keskitytään pandemian rajoittamiseen, akuutisti sairaiden potilaiden hoitoon ja oman terveyden ylläpitoon, jotta saamme Suomen nopeasti jaloilleen.

Tempauksen teemana on Painonhallinta - Kevennä kivasti.

Tempaus toteutetaan paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä. Tarkoituksena on kiinnittää väestön huomio liikakiloihin ja lihavuuden terveysvaikutuksiin. Aihetta lähestytään myonteisessä hengessä Kevennä kivasti teeman mukaisesti.

Vastaanotoilla selvitetään päivän aikana potilaiden asenteita omaan painoonsa ja heidän toivomaansa apua. Samalla pyritään vaikuttamaan terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin: elintapamuutoksia tarvitaan ja vaikeasti lihavat tarvitsevat lääkärin apua lihavuuden hoitoon.

Tempaukseen ovat ilmoittautuneet mukaan Etelä-Savon Työterveys, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä, Lohjan terveyskeskus, Pieksämäen terveyskeskus, Siilinjärven terveyskeskus, Sipoon terveyskeskus ja Uudenkaupungin terveyskeskus.