Hyppää pääsisältöön

Korona leviää, oletko valmis?

Korona leviää, oletko valmis

Koronavirusinfektio on levinnyt nopeasti HUS alueella. Väestöä varoitellaan ja kehotetaan välttämään kontakteja toisiin ihmisiin. Kaikki meistä kuulostelevat koko ajan vointiaan; onko kröhä lisääntynyt, onko tavallista päänsärkyä, karhentaako kurkkua vai kuvittelenko vaan?

Kun aikansa kuulostelee niin jopa kuukausia jatkuneet vanhat yskänkohtaukset alkavat tuntua koronavirukselta. Mitä tehdä? Mennä lääkäriin kysymään hänen mielipidettään. Helposti käy niin, että nekin, jotka eivät normaalisti käy hengitystieinfektio-oireidensa takia lääkärissä, lähtevät liikkeelle.

Koronaviruksen levitessä yhä useampi hengitystieoireileva kantaa virusta. Mikä on siis varmin paikka saada itselleen infektio? Mennä vastaanottotiloihin muiden oireilevien sekaan.

Ei ole kovasti lääkärille tai vastaanottopisteelle kunniaksi, kun potilas kertoo myöhemmin, että sain koronan, kun viimeksi kävin täällä. Olemmeko siis terveydenhuollossa riittävästi varautuneet, ettemme itse ole taudin levittäjiä? Meidän tulee muuttaa omia toimintaprosessejamme vastaamaan sen hetken tarpeita. Mieluummin aina askeleen edellä kuin jäljessä.

Uskon, että hyviä toimintatapoja mietitään jokaisessa yksikössä. Ehkä liikaa yksin? Voisiko verkostoista olla apua tässäkin pohdinnassa? Voisiko Valtimotautien ehkäisyn laatuverkoston valjastaa pohtimaan myös akuutin tilanteen prosesseja? Verkostossa on kuitenkin paljon osaamista hyvistä prosesseista? Lähdetkö mukaan pohtimaan ja jakamaan muille osaamistasi?

Laitan kokeeksi vastaanoton järjestämisen check listan? Kommentoi ja parantele! Laita ehdotuksesi verkoston FB sivulle https://www.facebook.com/ValtimotautienLaatuverkosto/