Hyppää pääsisältöön

Vertaisarviointikoulutus 2019

Kategoria:
Uutiset
Tagit:
Koulutukset

Koulutus on 23.10.2019 Tapahtumatalo Bankissa, Unioninkatu 20, 00130 Helsinki.

Koulutus ja siinä opittava menetelmä ovat saaneet kiitosta hyvänä laadun kehittämisen työvälineenä. Päivän koulutuksen jälkeen ryhmä tekee arviointikäynnin, jossa autetaan arvioitavaa kehittymään ja opitaan itse arvioitavan käyttämistä työmenetelmistä. Vertaisarvioinnin tavoitteena on auttaa kumpaakin osapuolta kehittämään toimintaansa. Arvioinnissa ei haeta virheitä vaan pyritään yhdessä löytämään ratkaisuja todettuihin toiminnan ongelmiin. Lähestymistapa on myönteinen ja rakentava.

Koulutuksen ja tehdyn arvioinnin jälkeen osallistujat pystyvät itsenäisesti tekemään vertaisarviointeja. Koulutuspäivän aikana osallistujat saavat perustiedot menetelmästä ja he valmistelevat myös tulevan arviointipäivän ohjelman ja arvioinnin toteuttamisen. Koska vertaisarviointi on kehittämisen ja johtamisen väline, on tärkeää, että koulutukseen ja arvioinnin toteuttamiseen osallistuvat myös johtavat viranhaltijat. Ryhmän koko olisi hyvä olla ainakin 4 henkilöä, mielellään eri ammattiryhmistä. Lue koulutuksen esite >> ja tutustu päivän ohjelmaan >>